perjantai 23. marraskuuta 2018
sunnuntai 18. marraskuuta 2018
DYSTONIA
DYSTONIA
Tulit
kuin sumu suonreunalta
olit
sinne kerääntynyt
jo
vuosien varrella, huomaamatta.
Sitten
kiedoit minut näkymättömään vaippaasi,
kipusitko
niskaa pitkin vai
olivatko
silmäluomet herkemmät,
entä
käsi, olkapää
jalka,
selkä,
reittisi
arvaamaton.
En
sinua tunnistanut, mutta tunsin
ennallaan
en ole, mitä tämä on?
Eikä
viisaammatkaan heti,
näkymätön
ei näy, vaikea uskoa
jos
ei edes tiedä
tämän
sairauden nimeä.
Toivon
tiedon vihdoinkin
avaavan
aukon sumun läpi,
antavan
mahdollisuuden
paremmista
hetkistä,
-
eteenpäin.
SINÄ AAMUNA
Sinä
aamuna
oli
lähdetty
läheltä
ja kaukaa
vaivoja
ajattelematta
kevään kiireet
unohtaen.
Lähdetty etsimään
jos löytyisi toinen
ihminen
joka tuntisi taisteluni
tietäisi tuskani,
kipuni, kireydet
kaikesta kertomatta
tai että juuri hänelle
olisi niin helppo
puhua,
purkaa omaa kuormaani,
ymmärtävälle.
Ja se matka kannatti –
sillä taistelijat
tapasin
sitkeämmät kuin
kuivinkaan kataja
ja kuitenkin sisällä
pursuava elämän ilo,
kellä kukista,
ystävistä, käden taidoista,
metsästä, vanhasta
talosta, läheisistä.
Ja tämän kaiken, tuskan
ja ilon, koetut hetket
olivat nämä ihmiset
valmiit jakamaan
ilmaiseksi antamaan,
kotiin vietäväksi
-
kaiken
sain
onneni arpajaisissa. 11.5.2011
SISÄLTÄ LÄMMIN
SISÄLTÄ
LÄMMIN
Tämä
nahistuva, tutiseva kuoreni
tehnyt
pitkän matkan, lyhyessä ajassa
päivistä
jolloin
työ ei ollut työtä
vaan
ilo aikaansaamisesta,
kirkkaista
ikkunoista
kukoistavaan
puutarhaan
ja
kaikki kokoukset päälle,
uudet
puserot, viitat, villasukat jokaiselle
joulupaketteihin
ja leivonnaisten tuoksu.
Linja-autossa
nuori mies kysyy:
onko
kaikki hyvin?
Näkee
takaa pään tärinän,
hartioiden
kireyden.
Yritän
hymyillen selittää,
olen
tällainen - ei ole mitään hätää
kassin
pohjalta kaivan, annan
uusimman
pienen esitteen, selityksen
miksi
näin.
Huolehtijoita
on.
JÄHMETTYNYT
Peilistä katsoo
kuin vieraalla maalla
ilmeetön patsas,
jäykistynyt, veistetty.
Sairaus ei hyytänyt hymyäni
- nyt botoxit leukaperiin.
Surulla katson tuota patsasta
puhtaasta peilistä.
Ensimmäisen kerran
itseni kadottaneena
- hymytön -
patsaaksi jähmettynyt.
19.1.2014
UNTA
Unella ainut avain
katkaista nykinän virta,
niskassa loputon tärinä
ja veto vasemmalle.
Käsi jo tottunut päätä tukemaan
ihan kuin se auttaisi,
kevyt kosketus silmälasin sankaan
nenä hiertynyt
ja sukulaiset kysyvät
miten sinä voit kun irvistelen
tätini hautajaisissa.
Rentoudu, harjoittele,
harjoittele jos jaksat
päivästä, tunnista toiseen.
Sitä armollista unta odotan
jos vain saisin tutinan
asettumaan
- unen salaa hiipiä katkaisemaan
viallisen kytkennän
ja antamaan autuaallisen levon
tai uimaan sumuiselle järvelle,
näkyy vain vieraita saaria - mistä tulimme,
minulla
ottaa jo jalat joihinkin kiviin,
missä olet rakas lapseni, en näe sinua enää...
ja joskus vihdoinkin kasvot selkeänä
- unohdusta ei ole syvyyksissä - kaikki
tietävällä,
vain
avain.
5.10.2015
SÄRKYNYT
SÄRKYNYT
Mistä
tähän pimeyteen
synkeään
syksyyn - valon
edes
pilkahduksen,
voiman,
lohdutuksen,
uskon
epävarmuuteen
luovutanko,
yritänkö.
Ei
edes heikkoa jäätä
jalkojen
alla
vain
toive
joka
pirstoutui kerran
-kuin kaikki uhraukset olisivat tuomittu
epäonnistumaan
vaikka muuta luulin, yritin.
Maisema
sakeana
tapahtuvaa
ei näe, ei pysty ennustamaan
yritänkö,
riittävätkö taidot, rahat
ne
viheliäiset
jo
kadotetut.
Edes
haave sisälläni,
elossa
olen.
17.11.2015
KERRAN AVATTU PORTTI
KERRAN AVATTU PORTTI
Kokemuksen aitojen takana
piiloon painettuna
hillitsen itseni
paljon kokenut, nähnyt.
Nyt vasemmalla
ihan kuin sydämeeni koskisi
pelko hivuttautumassa
päässyt raosta
portteja avaamatta
- entä jos sittenkin
onko syöpä
koko tie tai enemmän
Hyvästit rakkaille, ei
tätä vaikeinta pelkään.
Mutta tallessa
ehdoton tunne
rakkaita olen saanut
-
vielä käsi kädessä
voi miten
jo ikävöin.
VIITTA
Vaihtoehtoja
ei enää ollut, ei polkua minne
puikahtaa
viitta oli tielle pystytetty
syvälle elämän moukarilla.
Syöpä – kulje, olethan nähnyt,
kokenut monta reittiä
ei – vaan yksi sinun on kuljettava
tietämättä mikä askeleesi kantaa
uppoatko hetteensilmään huudon
kuulumatta pilviin asti
vai onko kangasmetsän tasaiseksi
poljettu hiekka
helppo kulkea, käpyjä kanssasi,
kanervat, kypsyvät marjat
tuulen lohduttaessa korkeimpien
puiden latvoissa
kuin viestiä vakuuttaen
sinä selviät, tämä tie valittu että
jaksat
vielä voit juosta, näin helppoa
annetuin voimin.
Mutta kun jo taakkaa olkapäillä
reppu repeämässä
kivun, nykinän nakerrettua saumat
pahat sanat lipeänä huuhtoutumatta
vaikka syvälle panin
itseltäni piiloon.
Tuo viitta ei heilu
onko tutut askelmerkit sinun
jäljistäsi
läpikulkeneista, elämän kannattamat
ei, et voi tietää
yksin on mentävä, yksin et ole
onhan sinua rakastettu – ne ajatukset
kiedottu ihosi alle
sinä jaksat.
Joulukuu 2016
KISKOJA PITKIN
su 11.12.2016
KISKOJA PITKIN
Kipu etsi väyläänsä,
hauislihas, kyynärpää
olkapäästä ryskyttää
päästäkseen vapauteen,
rakoa ei löydy sinne se juuttuu
järsimään luuta, jänteitä
hermotko oven välissä
nykinän levitessä vahvempana.
Lisää lääkkeitä, turraksi kipu ja
mieleni
sumuverkko ajatuksille
eteenpäin kiskoja pitkin
kokeneiden rakentamat.
Syöpä varasi vaunun
minua varten
ajan
pysäkiltä toiselle, jos niitä
elämänkarttaani kaavoitettu,
- olen
matkalle lähtenyt.
Tutisen.
KELLO 5.
KELLO
5.
Vasemman
olkapään jomotus
nostaa
tajunnan
-
peittoa paremmin
auttaisiko?
Vaihda
asentoa,
kellon
raksutus navigoi paikkani
sohvalla,
nukkainen tyyny hauteeksi
piikkimaton
päällä
viimeisenä
yrityksenä hämätä virkeys
väärään
aikaan.
Katuvalojen
hämärä säleverhojen välistä
4.45,
kakista
limat kurkusta.
Reisillä
pistelee matonpiikit,
siilinpesä
ei enää houkuta.
Lisälääkkeen
odottelu.
Eilinen
hyvä päivä - haihtunut muisto.
Lumi
kuorruttanut puut juhla-asuun,
lasteni,
lastenlasten ihailtavaksi.
Odotan.
2.1.2018
VAIKENEN
VAIKENEN
Hiljaisuus täyttää huonetta,
-en saa selvää mutinastasi-
Ääneni ei kanna,
sairauden kuristaessa lihaksia,
kylkiväleissä.
Hengitysvoima ei riitä työntämään
sanoja.
Siis vaikenen,
en jaksa en halua huutaa tätä asiaa.
Kaksi muumiotako
samassa lokerossa
viidennen kerroksen kodissaan.
11.1.2018
VIELÄ
Vielä värisen sohvan nurkassa
keltaiset lehdet runkohaavan latvasta
maahan leijailemassa
kuolemaa vai kevättä varten.
Ajatukset hapuilevina
toivosta
vai tätäkö se oli
kun mitään ei luvattu?
Kärsivällisyyttä
miltä hyllyltä lähikaupasta,
vuodesta on kerrottu
dystonian säädöiksi
- vielä on aikaa.
24.10.2018
lauantai 17. marraskuuta 2018
SÄHKÖTYÖT
SÄHKÖTYÖT
Alkuhuuman jälkeen
helpotuksen
kokeneena
odotukset jokaisen
säädön jälkeen,
nyt , nyt onnistui.
Sähkötyöt pääni
sisällä
olivatkin vaikeat,
pistokkeet piilossa,
virran vahvuus, suunta
kaikki kokeiltava
ilman mittaria,
Arki tuli tutuksi,
tutut kivut, nykinä
niskassa,
vasemman käden
krampit
-tuskat hivuttaneet
kestokykyä
äksy, hermostun
täysille kierroksille
vai - näenkö
selvimmin kulkemani tien
kivinä pahat sanat,
satuttaneet
vaikka juuri ne
olisi tarpeen unohtaa
ennen ihmisten
nimiä.
Apua etsivänä
soitan ohjeita,
kouluja käyneiltä,
vai tätäkö oli
kun mitään ei luvattu.
Asennustyöt
pääni sisällä
jatkuvat,
sirinä varpaassa
kertoo
- nyt jo parempi
täydellisyyttäkö
odotan?
15.9.2018
SÄDETYKSEN AJAN
Turrutettuna keskushermosto
pysy rentona, paikoillasi
pidätä hengitystä sädetyksen
ajan,
nopean hetken
rintani pelastamaksi,
miten käy pään solujen
sekamelskassa.
- TV- sanoo
- jokainen voi pitää huolta aivoistaan.
Miten nyt, millä hinnalla
puukolla raiskattu rintani -
mitä säästyy
mikä tuhoutuu?
30.1.2017
31.1.2017
31.1.2017
Olenko
palokärki
vai
tikka
tämän
niskan nykytyksen kanssa.
Etsin,
etsin
toukat
löytymättä
vain
hiki pintaan.
Väsymys
ikuisesta työstä,
keskushermojen
vetämä
sätkynukke
hämärtyvässä
illassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)